ROPE: Sumunovan vampyyrit

[Tiazara]

Threadin aloitus ja tietopaketti pelistä
(Päivitetään pelin kuluessa)

Hahmot:

Velkie - Ivan (hyville kavereille Vanja)
Ulkonäkö: Suht pitkä, hoikka, mutta lihaksikas pajalla vietettyjen vuosien jälkeen. Tumman vaaleat hiukset, vihertävän ruskeat silmät. (Kunhan lakkaa olemasta rupunen ruumis..) 21v ihmisenä, 148 vampyyrina.

Tiazara - Blanche
Ulkonäkö: Aatelinen ja huoliteltu. Hyvin hoikka ja siro, kaunis. Vaaleat, melkein valkoiset hiukset, hyvin kalpea iho, jäänsiniset silmät. Pukeutuu aina valkoiseen, mielellään pitsiin, silkkiin ja koruihin ja hyvin ylellisesti. Käyttää paljon meikkiä, valkoista puuteria, verenpunaista huulipunaa ja mustaa silmämeikkiä. Ikä 20v. ihmisenä, 151 v. vampyyrinä. Näyttää ihmisikäänsä vanhemmalta nykyään, mutta silti kauniilta ja nuorekkaalta.

Deshw - Lucette (lempinimi Lucy, mutta suuttuu jos siksi kutsutaan)
Ulkonäkö: 170cm pitkä, lyhyt punainen tukka ja pehmeän ruskeat silmät. Ihmisiässä 22v, vampyyrinä 100v. Pitää nahasta.

Muita henkilöitä:

Prince - Gayred (tuntomerkkinä lyhyt punainen geelitukka)
Adam - Lucetten ghoul/poikaystävä

Muuta:

Sumunova oli maalaiskylä ennen kuin kaupunki nimeltä Euphor tunki sen viereen ja nyt se on jäänyt epämääräiseksi reuna-alueeksi.
Maantieteellisesti liikutaan (eurooppamaisella) alueella jossa on suhteellisen selkeät vuodenajat, mutta kuitenkaan olematta täysin pohjoisessa.

- - - -

((Peli alkaa!))  

[Velkyn Oloth]

((Hii. Vanja lähtee palloilee.))

Ivan:
Aurinko oli painunut mailleen jo jonkun aikaa sitten ja kirpeä viima puhalsi Sumunovan vanhan hautausmaan yli riepotellen vastasulaneen lumen alta paljastuneita edellisen syksyn lehtiä. Ivan havahtui haudan pimeyteen ja kulutti hetkisen pohtimalla, kuka, mikä, missä ja miksi hän oli. Saatuaan edes jonkinlaisen käsityksen tilanteestaan hän terästi aistejaan kuunnellakseen ääniä ympäröivästä maailmasta, joka suht myöhäisestä ajankohdasta ja hautausmaan syrjäisestä sijainnista johtuen oli hyvinkin hiljainen, jopa vampyyrin tavallista tarkemmalle kuuloaistille. "Mitäs tässä enää enempää aikaa tuhlaamaan", Ivan mutisi itsekseen todettuaan pimeässä lojumisen vähintäänkin puuduttavaksi, minkä lisäksi peto vaati verta suorastaan ulvoen nälästä. Ivan ei ollut lainkaan varma siitä, miten kauan hän pystyisi pitämään itsensä kurissa, mutta eipä sillä loppujen lopuksi ollut niin väliäkään. Enempiä aikailematta hän kävi tuumasta toimeen ja kaivautui ylös haudastaan. Lähes pilvettömältä taivaalta loimottava täysikuu tuntui suorastaan luvattoman kirkkaalta. Itsekseen kirouksia mutisten Ivan luikahti suurten, joskin vielä lehdettömien puiden luomaan varjoon. Hän nojasi selkänsä vasten puunrunkoa ja jäi tarkkailemaan ympäristöään.  

[Deshwir]

Lucette:
Lucette makasi sängyllä tuijottaen kattoa, vierellään tupakkaa poltteleva Adam. Mies istui sängyn laidalla, selkä Lucetteen päin. Hetkellisestä mielenjohteesta hän upotti kyntensä Adamin selkään ja sai aikaan viisi verta vuotavaa haavaa. Adam hätkähti, mutta ei kääntynyt katsomaan.
"Se olisi taas veriannoksen aika," Lucette kuiskasi ja sai nyt Adamin vilkaisemaan itseään.
Adam tumppasi savukkseensa yöpöydän päällä olevaan tuhkakuppiin ja kääntyi Lucetten puoleen. Nainen nousi hitaasti istumaan ja aukaisi suonen ranteestaan. Adam tarttui lähes ahnaasti hänen ranteeseensa ja imi pitkään. Lopulta Lucetten täytyi riuhtaista kätensä pois, jottei Adam joisi liikaa. Adam nuoli suupieliään saadakseen jokaisen veripisaran.
"Hyvää yötä," Lucette sanoi hiljaa ja suuteli Adamia.
"Hyvää yötä," Adam toisti ja kävi makuulleen.
Lucette nousi sängystä ja puki ylleen mustat nahkahousut ja tiukan topin. Sitten hän kääntyi portaisiin, jotka johtivat kellarin ikkunattomasta makuuhuoneesta suoraan eteiseen, jossa hän heitti ylleen tumman hupputakin. Heidän talonsa sijaitsi aivan kylän laitamilla, melkein Euphorin puolella. Lucette suuntasi askeleensa kohti kaupunkia, sillä sieltä oli helpointa löytää sellaisia uhreja, jotka miellyttivät häntä eniten.

Adam ja Lucette olivat saapuneet Sumunovaan vain kaksikymmentä vuotta aikaisemmin, sillä Adamin takia he eivät voineet asua enää vanhassa kotikaupungissaan. Lucette ei vieläkään tuntenut oloaan kotoisaksi, eikä hän edes lähestynyt toisia vampyyrejä kovin mielellään, mitä nyt oli pakko. Lucette saapui pieneen slummiin, joka oli aivan Euphorin ja Sumunovan välissä. Kuun räikeässä valossa pienet hökkelit näyttivät säälittäviltä yrityksiltä suojautua luonnonvoimilta. Lucette asteli vielä muutaman askeleen lähemmäksi, ennen kuin alkoi valitsemaan sopivaa iltapalaa.  

[Velkyn Oloth]

Ivan:
Hautausmaan vanha puoli ei ollut muuttunut miksikään, eikä uudella puolellakaan ollut tapahtunut mitään kummempaa. Muutama vähän tuoreempi hauta ja siinä se. Ehkä muualla olisi tapahtunut selkeämpiä muutoksia, ehkä ei, ja oliko sillä loppujen lopuksi niin väliäkään? Nälkä. Peto ulvoi muistuttaen, että edellisestä ateriasta oli jo aivan liian kauan. Miten kauan siitä jo olikaan? Ivan oli kaikkea muuta kuin varma siitä, miten pitkän ajan oli viettänyt maan alla. Vuosia? Vuosikymmeniä? Hän kohautti henkisesti olkiaan ja lähti liikkeelle. Ensin kunnon ateria ja sen jälkeen voisi sitten ihmetellä enemmänkin omaa ja maailman tilannetta.

Ivan käveli Sumunovan keskustan läpi pysytellen huomaamattomana varjoissa. Hän tiesi näyttävänsä kammottavalta, entisestä tyylikkyydestä tuskin oli edes rippeitä jäljellä. Kävelevä ruumis risoissa ja likaisissa vaatteissa. Ei mitään, mikä ei olisi korjattavissa, mutta oli kuitenkin parempi olla näyttäytymättä liian monille - oikeastaan vain niille, jotka eivät loppujen lopuksi jäisi näkemäänsä todistamaan.

Kylä oli hiljainen, ihmiset olivat vetäytyneet sisätiloihin ja vain muutamissa ikkuinoissa näkyi valoa merkkinä siitä, että asukkaat olivat vielä hereillä. Jossain haukkui koira ja yksinäinen kulkukissa juoksi kadun yli kenties vainuamansa rotan perässä. Ivan lisäsi vauhtia ja suuntasi kohti Euphoria. Kaupungista todennäköisesti olisi suuremmat mahdollisuudet löytää kunnon ateria.  

[Tiazara]

Blanche:

Jos Blanche olisi vielä elossa, olisi hän häiriintynyt siitä että hänen valkoinen pitkäkarvainen kissansa oli nukkunut taas koko päivän hänen kasvojensa päällä. "Aina sama juttu, etkä sinä ikinä opi että äidin kasvot menevät ihan karvaisiksi", Blanche kujersi hiljaa rakkaalle lemmikilleen samalla kun siirsi hänet pois, paljastaen kulmahampaansa ja kissa teki samoin. Ei ollut yllättävää että lemmikistäkin oli tehty vampyyri kun sellainen oli omistajakin. Noustessaan avonaisesta, hyvin kauniista arkustaan siistiytymään, kissa juoksi perässä ja melkein hyppi jaloissa vaatien ruokaa. "Tiedän Diamond, että sinulla on nälkä, niin on minullakin, lähden kyllä saalistamaan... äiti hakee kyllä ruokaa".

Hieman myöhemmin kun Blanche oli pukenut päälleen seksikkäät valkoiset pitsit, silkit ja korsetit, meikannut vahvasti ja laittanut lähes valkoisen tukkansa hienosti, unohtamatta timantteja ja helmiään näyttäen kuin suoraan ajalta kun hän oli kuollut, oli hän valmis etsimään ensimmäisen illan uhrinsa Euphorin varjoista.  

[Velkyn Oloth]

Ivan:
Hetkistä myöhemmin Ivan saapui Sumunovan ja Euphorin välissä sijaitsevalle slummialueelle. Alue ei ollut juurikaan muuttunut sitten viime näkemän, joskin säälittäviä tuskin pystyssä pysyviä hökkeleitä oli entistä enemmän ja muutamat vielä kaduilla kuljeksivat ihmiset näyttivät aikaisempaa kurjemmilta. Vapaata riistaa nälkäiselle vampyyrille, joskaan ei aivan sitä tyyppiä, mitä Ivan tavallisesti suosi. Vähän liiankin pitkän paaston jälkeen ei kuitenkaan ollut varaa nirsoilla. Ei, jollei sitten halunnut odotella vielä pidempään ja todennäköisesti muuttua nälästä sekoipäiseksi siinä odotellessa.

Ivan tarkkaili saalistaan varjoissa piileskellen. HIljalleen keski-ikää lähestyvä, likaisiin ryysyihin pukeutunut nainen laahusti eteenpäin katse maahan luotuna. Varsinainen toivottomuuden perikuva, sitä tyyppiä, joka toivottaisi kuoleman tervetulleeksi ilman enempää houkutteluakaan. Seurailtuaan ateriaansa hetken aikaa Ivan nappasi tämän varjoisalle kujalle, missä ainoat elävät olennot näyttivät olevan joitakin satunnaisia rottia ja laiha kissa, joka sekin oli vastikään löytänyt aterian itselleen. Nainen ei ehtinyt edes kiljaista säikähdyksestä, kun Ivan oli jo upottanut hampaansa hänen kaulaansa.  

[Tiazara]

Blanche:

Astuessaan yön pimeyteen, Blanche tunsi vienon tuulen hieman sotkevan jo hiuksiaan. Samalla se toi oudon aistimuksen hänelle, että jotain erityistä oli tapahtunut. Ihan heti hän ei oivaltanut mistä oli kyse, mutta jotain tuttua hän aavisti olevan lähellä. Pieni hymynkare verenpunaisiksi maalatuilla huulillaan, hän lähti tutkimaan mikä häntä houkutti kaupungin rajan suunnalla.

Saavuttuaan slummialueelle, hän tiesi heti mistä oli kyse. Hän haistoi Ivanin ja veren kauas. Blanche liikkui nopeasti varjoissa, päästäkseen vampyyrin luokse.

Pian Blanche löysikin toisen aterioimassa syrjäisessä paikassa, eikä kaunis vampyyrinainen voinut kuin päästää hiljaisen naurun näylle. Likainen riutunut vampyyri keskellä rottia ja roskia, uhrikin mikä lie hätävara, ainakin ylpeän ja oman arvon tietävän Blanchen näkemyksen mukaan. "Siitä onkin pitkä aika. Ja nälkäkin taitaa olla kun ei ole edes käytöstapoja enää, kun moinen sotkukin?", Blanche irvaili kesken Ivanin ruokailun, nojaten lantioonsa ja katsoen toista vampyyriä hieman nenä pystyssä.  

[Velkyn Oloth]

Ivan:
Ivan oli sen verran keskittynyt ateraansa, ettei huomannut toista ennen kuin kuuli tämän naureskelevan lähistöllä. Vaisto kuitenkin kertoi toisen olevan myös vampyyri, joten Ivan lopetteli ateriansa kaikessa rauhassa ennen kuin edes vaivautui vilkaisemaan häirikköä. Tuttu naama ja asennekin vaikutti olevan entisellään. "Njoo, niin on", Ivan totesi ja kääntyi jälleen uhrinsa puoleen häivytäen jäljet ruokailustaan, jonka jälkeen hän päästi ruumiin kaatumaan maahan ja potkaisi sen kujan perällä olevaan jätekasaan. Siinäpä yksi veretön ruumis ihmisille ihmeteltäväksi, vaikka tuskin ketään kiinnosti slummin kurjuudessa kuolleet - tai elävätkään.

Peto murisi ja muistutti, että yhdessä ihmisessä oli loppujen lopuksi aika vähän verta. Riitti alkupalaksi ja silleensä. Siitä huolimatta Ivan tunsi olonsa jo hieman paremmaksi. Kävelevä ruumis edelleen, joskaan ei aivan niin kuihtunut kuin ennen ateriaansa. Seuraavaa uhria voisi jo vähän valikoidakin... Ajatukset ruokailusta jäivät kuitenki taka-alalle Ivanin huomatessa, ettei Blanche ollut vielä jatkanut matkaansa minne tahansa olikin ollut menossa. Niin, Blanche... Miksi ihmeessä Ivanin pitikin kohdata juuri hänet? Vaikka toisaalta kai niitä huonompiakin vaihtoehtoja olisi ollut.   

[Tiazara]

Blanche:

Blanche tyytyi tuijottamaan Ivania hetken edelleen virnuillen, ennen kuin päätti jatkaa ivailuaan. "Oletko kenties vaihtanut arkun roskasäiliöön vai mistä tuo uusi tyyli? Muistaakseni olit aavistuksen siistimpi kun viimeeksi näimme, vaikka tosin et ihan minun standardeihin mahtunutkaan...", Blanche töksäytti ja katsoi edelleen tiukasti Ivania jäänsinisillä silmillään, samalla kieputtaen toisella kädellään pitkää valkoista helminauhaa sormiensa ympäri. Alue oli edelleen rauhallinen ja vampyyreitä tuskin häirittiin hetkeen, mitä nyt rotat olivat rohkeasti jätteiden kimpussa välittämättä tapahtumista. Peto muistutti Blancheakin nälästä, mutta Ivanin kohtaaminen ja härnääminen voitti toistaiseksi sen, syödä ehti vielä hyvin myöhemminkin.  

[Velkyn Oloth]

Ivan:
Ivan kääntyi kohtaamaan Blanchen katseen. "Tuolla naapurin kompostissa nukuin. Oli muuten yllättävän hiljaista ja rauhallista", hän sanoi väläyttäen samalla melkeinpä herttaisen hymyn ja mietti samalla mitä ihmettä Igor oli Blanchessa nähnyt. Vanha kysymys, jonka vastaus ei vieläkään ollut auennut Ivanille. Ei sillä, että asialla olisi sen suurempaa merkitystä ollut, vain yksi ajatus muiden joukossa. Ivan nojasi selkänsä kujaa reunustavan rakennuksen seinään ja vetäytyi samalla hieman aikaisempaa syvemmälle varjoihin. Pahuksen kuu, loimotti edelleen pilvettömällä taivaalla aivan liian kirkkaana.  

[Tiazara]

Blanche:

Blanchen naama muuttui vakavaksi sekunnissa. Ellei hän tuntisi Ivania jo ihmisajoilta ja hänellä olisi... eriskummallista kiintymystä Ivaniin, hän olisi tuosta asenteesta voinut nuoremman vampyyrin iskeä maahan. Hänellehän ei virnuilla takaisin, ainakin virnuiluksi sanat ja hymyn hän tulkitsi. "On herran muistikin ilmeisesti jo vähän nälästä huonontunut? Asiat eivät ole muuttuneet sitten viime näkemän, kannattaisi miettiä ennen kuin avaat suusi...", Blanche sanoi kylmästi ja katsoi Ivania nyt tarkemmin, hänen likaista olemustaan. Komposti. Ajatuskin sai Blanchen nostamaan nenänsä vieläkin enemmän pystyyn, näyttääkseen että hän ei moiseen alentuisi. Enää hän ei mihinkään maalaiskyliin lähtisi, ei edes kartanoalueille. Hän on saanut tarpeekseen. Kaupungissa oli helpompi saalistaakin... ja ajatus siitä muistutti taas nälästä.  

[Velkyn Oloth]

Ivan:
Viime näkemän... Mitenköhän kauan siitäkin oli? Vuosi? Muutama? Vuosikymmeniä? Ivanilla ei vieläkään oikein ollut käsitystä ajankulusta, eikä hän edes vaivautunut miettimään asiaa ohikiitävää ajatusta kummemmin. "Ei sentään", Ivan vastasi Blanchen esittämään kysymyksen ja vaikutti jättävän sitä seuranneen huomautuksen huomiotta. Hän ei edes yrittänyt esittää aikaisempaa enempää kunnioitusta vanhempaa vampyyriä kohtaan. Ajan kuluessa kehittynyt asennevamma, kenties.

Kauempaa kadulta kantautui askelten ääniä ja tuulenvire kuljetti mukanaan ihmisen hajua. Tuoretta verta. Peto murahti äänekkäämmin, muistutti ettei nälkä ollut kadonnut mihinkään. Näinköhän pitäisi lähteä saaliin perään ja jättää Blanche seisoskelemaan kujalle vaikka loppuyöksi - tai jatkamaan matkaansa minne sitten olikin ollut menossa? "Mä lähden hakemaan lisää sapuskaa", Ivan totesi päätöksen tehtyään ja lähti kävelemään slummin kaduille.  

[Tiazara]

Blanche:

"Ivan, kehtaatkin kääntää selkäsi...", Blanche yritti mutista toisen perään mutta huomasi sen olevan turhaa, Ivan oli välinpitämätön. Se oli ollut ehkä toisen luonne aina, mutta tiedä sitten oliko asenne vielä pahempi nyt kuin joskus aikoinaan. Tavallaan Blanche vihasi sitä miten Ivan käyttäytyi muita vampyyreitä kohtaan, mutta jossain määrin salaa häntä se myös kiehtoi kuinka hän uskalsi pistää myös omalla tavalla vastaan, vaikka se olikin varsin typerää. Varsinkin vampyyrinä. Ehkä Ivanin onni oli, että Blanche tiesi hänet entuudestaan, muuten ehkä Ivan saattaisi olla pahemmissakin vaikeuksissa. Blanche lähti Ivanin perään katsomaan toisen uutta ateriaa uteliaisuuttaan, mutta ei häiriköisi Ivanin toimia. Hän aterioisi aivan muualla itse, tämä alue ei todellakaan ollut hänen piiriään... missä lie nuokin ihmiset olivat pyörineet. Peto tosin muistutti nälästä edelleen, mutta Blanchen ylpeys ei antanut periksi näin pienestä.  

[Velkyn Oloth]

Ivan:
Kuten arvata saattoi, Ivan ei välittänyt Blanchen mutinoista. Tietysti hän kehtasi kääntää selkänsä, eikä Blanche edes ollut niin paljon vanhempi, että Ivanin olisi tarvinnut väkisin etsiä edes jonkinlaisia kunnioituksen rippeitä jostakin. Ivan ei kuitenkaan ollut niitä vampyyreita, jotka kaipasivat seuraa saalistaessaan, päinvastoin oikeastaan. Jonkun matkaa käveltyään Ivan pysähtyi kuin seinään ja kääntyi kohtaamaan itsepäisesti perässään kulkevan Blanchen. "Eikö sulla oo muuta tekemistä?" hän kysyi vaivautumatta peittelemään jokseenkin tympääntynyttä äänensävyään.

Ihminen - tyypillinen slummialuuen kurja - oli myös pysähtynyt jonkun matkan päähän vampyyreistä ja tuijotti suu auki Blanchea. Tämä kun oli valkoisine pitseineen, silkkeineen ja koruineen kaikkea muuta kuin tyypillinen kulkija Euphor-Sumunovan kurjimmalla alueella. Toisin kuin Ivan, jonka rupunen ja resuinen olemus olisi pistänyt silmään melkeinpä missä tahansa muualla. Yön varjot kun todennäköisesti peittivät liian ruumismaiset piirteet ihmisen silmiltä.  

[Tiazara]

Blanche:

Seurattuaan Ivania Blanche yllättyi kun mies yllättäen pysähtyikin. Pieni hymy tuli taas Blanchen kauniille kasvoille kun Ivan kääntyi katsomaan häntä vakavasti. "On, olisihan minulla muutakin tekemistä. Mutta tiedäthän minut, jos vanhoja tuttuja tulee vastaan joista ei ole kuulunut pitkään aikaan, haluan kyllä kuulla kuulumiset... varsinkin sinulta Ivan. Varsinkin viime tapahtumien jälkeen", Blanche sanoi ja katsoi Ivania hieman ovelasti. "Olen vain ihmeissäni, etkö olekaan ilahtunut tapaamisestani?", Blanche kysyi muka surullisena mutta ivallisesti, tietäen että niin tuskin olikaan, itse hän tosin oli hyvin ilahtunut omalla kierolla tavallaan jälleennäkemisestä.

Blanche aisti ihmisen läsnäolon, ja huomasi pian toisen tuijottavan häntä mutta ei välittänyt asiasta niin kauan kuin ei ollut ongelmiakaan. Syököön Ivan hänet iltapalaksi jos siltä tuntuu. Vaikka Blanche harvoin pyöri slummialueella, ei hän jaksanut välittää siitä mitä muut ajattelivat hänen pukeutumisestaan. Kyllä häntä välillä kaupungissakin tuijotettiin, tosin ehkä vähän eri merkityksessä...